Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Keitä pasta suolalla maustetussa vedessä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja säästä hieman keitinvettä.
Kiehauta kerma kattilassa. Lisää sinihomejuustomuru ja juustoraaste. Kuumenna ja sekoita kastike tasaiseksi. Mausta mustapippurilla.
Sekoita pasta kastikkeen joukkoon ja lisää hieman pastan keitinvettä (noin 1/2 dl). Kääntele joukkoon rucola ja halkaistut kirsikkatomaatit. Raasta päälle parmesaania. Tarjoa pasta heti sellaisenaan tai esimerkiksi paistetun broilerin lisäkkeenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Neljän juuston pasta kolmella juustolla 😅 mutta hyvää.
V
3 kuukautta sitten
Ei kyllä ole kasvis resespti jos reseptissä on parmesaania? Jossa käytetään vasikan vatsasta juoksetetta
K-Kuluttajapalvelu
3 kuukautta sitten
Kiitos palautteestasi! K-Ruoan resepteistä kasvisruoiksi on luokiteltu myös reseptit jotka sisältävät juustoja, joissa on voitu käyttää eläinperäistä juoksutetta. Palautteesi on viety tiedoksi resepteistä vastaaville henkilöille.
Meri
7 kuukautta sitten
Aluksi vähän mauton, mutta kun lisäsin annoksen päälle sitruunapippuria niin oli tosi hyvää! Me myös laitoimme sekaan eilen paistettuja halloumikuutioita, sopivat tähän tosi hyvin.
Varmaan aika epäterveellistä kans
10 kuukautta sitten
Oikeesti tuli vähän bland. Varmaan kaikissa juustoruuissa sama juttu, mut en suosittele käyttämään kalliisiin juustoihin rahaa vaan et voi kiehauttaa ne mauttomiksi. Ei varmaan reseptin syy mut juu
🤗
1 vuosi sitten
Tarvitseeko käyttää sinihomejuustoa jos kotona ei ole sitä?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Resepti on testattu näillä raaka-aineilla. Halutessasi voit toki koittaa pastaa myös ilman sinihomejuustoa tai käyttää jotain muuta juustoa.