Ota kanan fileesuikaleet huoneenlämpöön puoli tuntia ennen valmistusta.
Lohko puhdistetut sienet neljään palaan. Suikaloi sipuli ja hienonna valkosipulinkynnet.
Kuumenna öljy (1 rkl) pannulla ja paista siinä sienet kauniin ruskeiksi. Lisää sipuli ja valkosipulinkynnet. Paista sekoittaen noin 5 minuuttia, kunnes sipuli on pehmentynyt. Laita seos lautaselle odottamaan.
Pyyhi pannu puhtaaksi ja lisää loput öljystä (1 rkl). Ruskista kanan fileesuikaleet pannulla. Lisää sieniseos, mausteet ja ruokakerma. Anna hautua noin 5 minuuttia.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Ota pieni määrä pastan keitinvettä talteen. Sekoita valutettu pasta kastikkeen joukkoon. Tarvittaessa ohenna pastan keitinvedellä. Tarjoa kana-sienipasta parmesaanijuuston kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Yllättävän hyvää vaikka mukana Tinjamia, sen kyllä voisi ehkä heittää roskiin ja korvata jollain oikealla mausteella.
Piirtolan Hullu
1 vuosi sitten
Maukasta ja rakuuna antaa hyvän, erilaisen maun. Lisäsin vielä vähän chiliä.
Sheba
1 vuosi sitten
Hyvää
Tuplakokki
2 vuotta sitten
Kuten joku jo kommentoikin, aivan törkeen hyvää! Meni helposti top 5 arkiruokiin! 😍😋
Lapsiperheessä parempi vähentää yrttejä vaikka puoleen niin nuoremmat ei valita 😁
Too Many Cooks
2 vuotta sitten
Pippuriruokakermalla tuli oikein mukavan maukasta, mausteisen ruuan ystävälle. Tietysti ei enää myllystä tarvitse enempää. Yrttimausteita laitoin reilusti.
Merja
2 vuotta sitten
Oikein hyvä pasta tuli tästä. Maustetussa kanassa ja parmesaanissa on niin paljon suolaa, että suolaa ei tarvitse erikseen lisätä.