Täytä kasvisbruschetat tuorejuustolla sekä paahdetuilla kasviksilla. Värikkäät herkkuleivät valloittavat vaikkapa brunssilla. Kokeile myös muita kasviksia!
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Halkaise tomaatit pituussuunnassa ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Mausta basilikalla ja suolalla. Kääntele sekaan öljy. Paahda 100-asteisessa uunissa noin 2 tuntia tai kunnes tomaatit ovat puolikuivia.
Kuori porkkanat ja leikkaa ne vinoviipaleiksi. Paista porkkanoita hetki pannulla öljysssä, kunnes ne saavat väriä. Porkkanat saavat jäädä napakoiksi. Mausta rakuunalla, omenaviinietikalla ja suolalla. Kuumenna vielä, jotta etikka haihtuu hieman. Anna jäähtyä.
Leikkaa tarvittaessa varsiparsakaaleista päät pois. Leikkaa varret kolmeen osaan. Paista varsiparsakaaleja hetki öljyssä pannulla, ne saavat jäädä rapeiksi. Mausta suolalla.
Leikkaa leipä viipaleiksi, tasoita kantapalat ja paahda leivät halutessasi. Levitä tuorejuustoa leiville ja lisää kasvikset. Koristele varsiparsakaalileivät sitruunankuorella ja porkkanaleivät versoilla. Tarjoa loput kasvikset leipien kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.