Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe taikinaan varovasti sekoittaen. Ota pieni osa, noin 2 dl taikinaa pursotinpussiin, jossa on pieni pyöreä tylla. Myös pakastuspussi, johon leikkaat pienen reijän käy hyvin. Pursota leivinpaperille ruudukoita kirahvin tapaan.
Paista kuviota 225 asteessa noin 1 minuutti.
Sekoita loppuun taikinaan siivilöity kaakaojauhe ja valuta taikinaa varovasti pellille vaalean kuvion päälle. Jatka paistamista vielä 5–7 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille. Poista paistopaperi. Anna jäähtyä.
Käännä jäähtynyt pohja ympäri niin, että kuviopuoli on alaspäin. Asettele pohjan päälle ohuita (n. 3 mm) jäätelöviipaleita ja kääri rullalle pitkältä sivulta alkaen. Nosta pakastimeen vähintään 1/2 tunniksi. Leikkaa kääretortun päät tasaisiksi ja siirrä kääretorttu kokonaisena tarjoiluvadille.
Vinkki! Voit täyttää kääretortun jäätelön sijasta myös kermavaahdolla, mangokuutioilla ja esimerkiksi banaaniviipaleilla. Mausta mangot ja banaanit sitruunalla. Anna tekeytyä jääkaapissa noin tunti ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Voiko tämän tehdä valmiiksi pakastimeen juhlia edeltävänä päivänä? Kuinka kauan ennen tarjoilua kannattaa tällöin siirtää jääkaappiin sulamaan?
Jos ei voi pakastaa kokonaisena, niin voiko leipoa pohjan edellisenä päivänä jääkaappiin, ja täyttää jäätelöllä vasta ennen juhlia?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Calla, pohjan voi hyvin leipoa etukäteen ja täyttää jäätelöllä ennen juhlia.
julius
2 vuotta sitten
tosi helppo
Luumu
6 vuotta sitten
Minkähän kokoiseen peliin tämä on tehty ?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Luumu, resepti on testattu 60 cm leveällä pellillä.