Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon sulatettu, hieman jäähtynyt rasva.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne siivilän läpi vuorotellen maidon tai kahvin kanssa. Vältä turhaa sekoittamista.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Sulata rasva kuuman kahvin joukkoon. Lisää tomu- ja vanilliinisokeri sekä kaakaojauhe. Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle. Leikkaa mokkapalat annospaloiksi. Voit myös halutessasi ottaa levystä muotilla pyöreitä leivoksia.
Valmista sokerimassasta erilaisia nenäpäivän neniä. Pyöritä punaisesta massasta palloja ja litistä ne ympyröiksi. Koristele punaiset nenät naamoiksi mustan ja valkoisen sokerimassan avulla. Nosta naamat koristeeksi mokkapalojen päälle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.