Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Paista 225 asteessa 6–8 minuuttia. Kumoa pohja kookoshiutaleilla ripotellun leivinpaperin päälle. Poista paistopaperi. Anna jäähtyä.
Valuta mangoviipaleet ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää joukkoon mangokuutiot. Mausta sokerilla. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja kääri rullalle pitkältä sivulta alkaen. Anna vetäytyä jääkaapissa noin tunti ennen tarjoamista.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.