Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuori sitrukset ja poista enimmät valkoiset osat sekä mahdolliset siemenet. Soseuta hedelmät tehosekoittimella sileäksi soseeksi. Kaada sose kattilaan.
Lisää loput ainekset. Keitä hilloa matalalla lämmöllä 5 minuuttia. Nostele pintaan nouseva vaalea vaahto kauhalla pois.
Laita kuuma hillo puhtaisiin lasipurkkeihin. Anna jäähtyä. Tarjoa hillo croissantien tai juustojen kanssa. Reseptillä tulee noi 1 litra valmista hilloa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Jännä maku, mutta ei karvas. Laitoin vähemmän sitruunaa. Puolitin klementiinit ja kaivoin hedelmän lihan teelusikalla ja puristin lopuksi mehun, jotta mukaan ei tule kalvoja ym. Uskon, että parhaimmillaan croissantin ja joidenkin juustojen kanssa, kuten ohjeessakin sanottiin –itse kokeilin vasta paahtoleivän kanssa. Ei lempparihilloni, mutta kiinnostava. Ei hullumpi.
Susu
1 vuosi sitten
Teen jo kolmatta kertaa. On ihanaa puuron ja juustojen kanssa. Olen antanut jouluisin lahjaksi pienissä purkeissa. Ei sitä tavanomaista hilloa vaan ihan kirppakkaa ja aurinkoista. Ihan parasta.
Nakkivaras
3 vuotta sitten
Tein klementiineistä joista poistin veitsellä suurimmat pintakalvot, silti hillo jäi sen verran karvaaksi ettei sitä lapset kelpuuttaneet. Aikuisille maistuu tämä hillo varmasti enemmän.
jouluksi
5 vuotta sitten
Tänään tein kokeilun klementteeneistä. Niistä ei jää karvasta jälkimakua. Kokeilin ohjeen mukaan hillosokerilla, mutta keitin n.10-15min. Annoin jäähtyä n.30min välillä sekoittaen ennen purkittamista. Tuli hilloa. Hillosokerin pussissa lukee että tekeytyy vielä jäähtyessään joten uskon hillon olevan 👌🏻
jouluksi
5 vuotta sitten
Vaihdoin hillosokerin hillo&marmeladi sokeriksi. Käytin 1kg hedelmiä koko sojeri pkt 330g. Onnistui, tuli pehmeää marmeladihilloa. Pikkusen on karvautta jälkimaussa mutta niin sitä yleensä on kaupankin appelsiini sun muissa sitrushedelmä marmeladeissa. Mielestäni hyvä resepti vaikka useampi on arvostellut huonoksi.
milo
6 vuotta sitten
Täälläkin hillo jäi kitkerän makuiseksi. Harmi, kun en ennen valmistusta lukenut arvosteluita. Ohjeessa olisi hyvä mainita, että valkoista kuoriosaa kannattaa ottaa pois, jotta jälkimaku ei olisi niin kitkerä.
MH57
6 vuotta sitten
Hillosta tuli kitkerää ja todella löysää.Ohjeessa sanotaan keitä 5 min , mutta hillosokerissa lukee keitä 10 min ?
Mari
6 vuotta sitten
Jäi aivan litkuksi😥
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Klementiinihillon rakenne on lämpimänä juoksevaa, mutta kylmänä sen pitäisi kiinteytyä. Mikäli käytetyt klementiinit ovat erittäin mehukkaita, saattaa hillon rakenne jäädä toivottua löysemmäksi. Jos pitää kiinteämmästä hillosta, voi reseptiin lisätä 1 dl hillosokeria.
Sup
6 vuotta sitten
Hilloni jäi todella juoksevaksi vaikka tein tarkalleen ohjeen mukaan. Missä vika?
Hillo-hell
6 vuotta sitten
Hillosta tuli ohjetta noudattamalla todella kitkerää.
Suosittelen poistamaan lohkojen valkoisen kuoriosan suurimmaksi osaksi. Hillon väri on kaunis.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Maria, sitruksista tehdyssä hillossa voi olla jonkin verran kitkerää tai karvasta makua. Kuten Hillo-hell vinkkasi, voi lohkoista poistaa enemmän valkoista kuoriosaa, jolloin hillosta ei tule niin kitkerän makuista.
Maria
6 vuotta sitten
Mulla tuli hilloon vähän karvas jälkimaku.. meniköhän pieleen vai kuuluuko asiaan? En oo aiemmin sitruksista tehnyt hilloa.
Joululahjaksi?
6 vuotta sitten
Olitteko miettineet juustosuosituksen?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Joululahjaksi, hilloa voi pitää juustotarjottimen yleishillona. Lisäksi mm. kermaisa brie, camembert tai kovempi kermajuusto voisivat olla sopiva yhdistelmä.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Hei, hillo säilyy ainakin pari kolme viikkoa.
.
6 vuotta sitten
kauvan hillo säilyy?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
* Yesterday, sitruksien kalvoja poistaminen ei ole välttämätöntä. Toki halutessasi voit leikata kalvot irti.
*
6 vuotta sitten
Onko tarkoitus poistaa myös kalvot kuorimisen yhteydessä