Kotijuusto eli piimäjuusto on alun perin osa länsisuomalaista ruokaperinnettä. Kotijuuston valmistaminen on myös yksi hyvä keino vähentää ruokahävikkiä.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuumenna maito lähes kiehuvaksi (85–90 C). Käytä paksupohjaista kattilaa ja sekoita maitoa pohjaa myöten.
Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita munat huoneenlämpöisen piimän kanssa. Nosta kattila pois kuumalta levyltä ja sekoita piimä-munaseos maidon joukkoon. Odota, kunnes seos juustoutuu ja kirkas hera erottuu.
Vuoraa juustomuotti tai siivilä harsokankaalla ja laita alle astia. Nostele juustomassa reikäkauhan avulla muottiin. Ripottele kerrosten väliin suolaa.
Peitä juustomassa harsolla ja pane päälle kevyt paino. Siirrä juusto vuorokaudeksi kylmään ja anna heran valua alla olevaan astiaan.
Vinkki! Kotijuuston valmistukseen ei kannata käyttää UHT-maitoa, koska se ei juoksetu kunnolla. Voit käyttää juustosta valutetun heran esimerkiksi sämpylätaikinan nesteenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Jos käy kömmähdys ja juusto ei ala muodostua, lämmittäkää maitoa lisää koko ajan sekoittaen ja lisätään vähän sitruunaa 👍
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Kokeilija, ikävä kuulla, ettei kotijuusto ole onnistunut toivotulla tavalla. Juuston valmistumiseen menee noin vuorokausi.
Kokeilija
2 vuotta sitten
Kauankohan seoksen juustoutumista pitäisi odottaa? Pari kokeilua meni hukkaan, kun ei juustoutunut riittävästi.
Marika
3 vuotta sitten
1/2 Kerma ja 2 rkl sokeri puuttuu !
Kkar
6 vuotta sitten
Suolaa tulee 1 ruokalusikallinen ei teelusikallinen. Paistomittari auttaa maidon kuumentamisessa.
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
tietämätön, UHT-maito tarkoittaa iskukuumennettua maitoa. Tällaisia ovat yleensä avaamattomina lämpimässä säilyvät maidot.
tietämätön
7 vuotta sitten
mikä on UHT maito ???
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Hei Aloittelija, seoksen pitäisi alkaa juustoutua, kun piimä-munaseos lisätään kuuman maidon joukkoon. Maito tulee kuumentaa lähes kiehuvaksi (85-90 C). On myös tärkeää, että piimä ja munat ovat huoneenlämpöisiä, etteivät ne jäähdytä maitoa.
L:L
8 vuotta sitten
Eilen tein ns puolikkaan annoksen ja hyvä,pehmeä juusto syntyi!
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Hei Torttu, pakastamista ei ole K-Koekeittiöllä testattu mutta kotijuuston voinee pakastaa. Kotijuuston rakenne saattaa tosin kärsiä pakastamisesta.
Torttu
8 vuotta sitten
Voiko valmiin kotijuuston pakastaa?
tutteli
10 vuotta sitten
olen tehnyt kotijuustoa juustojuoksuttimen avulla ja hyvää tuli, piimää en ole kokeillut. varmaan myös hyvää, juoksuttimella tuntuu vaan helpommalla tehdä
Vk
10 vuotta sitten
1tl suolaa on aika pieni määrä kun suurin osa valuu mesteen ohella pois muuten kyllä hyvä ohje.
Kuluttajapalvelu
10 vuotta sitten
Kokeilija, seoksen pitäisi alkaa juustoutua, kun piimä-munaseos lisätään kuuman maidon joukkoon. Maito tulee kuumentaa lähes kiehuvaksi (85-90 C). On myös tärkeää, että piimä ja munat ovat huoneenlämpöisiä, etteivät ne jäähdytä maitoa.
kokeilija
10 vuotta sitten
Niin siis missä kohtaa litku alkaa jähmettyä? Ootellu jo tovin...