Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
5–15 min
Huuhtele ja valuta punajuuriviipaleet lävikössä. Paloittele kurkku ja kevätsipulien valkoinen osa. Mittaa piimä suuren tehosekoittimen kulhoon. Lisää kasvikset ja soseuta tasaiseksi.
Lisää mausteet ja tilli tai basilika. Soseuta keitto kuohkeaksi.
Kuutioi kurkku mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Tarjoa keitto pienistä laseista tai kulhoista. Ripottele pinnalle kurkkukuutioita ja hienonnettua yrttiä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Puolassa tehdään vastaavaa, loistavaa hellekelin ruokaa.
Kokkikolmonen
7 vuotta sitten
Ajatuksena hyvä, mutta syömättä jäi.
Kyösti
7 vuotta sitten
Hyvää. Innostuin kokeilemaan tätä saatuani Liettuassa maistaa paikallista herkkua, eli kylmää punajuuri keittoa. He lisäävät keittoon monesti vielä keitettyä kananmunaa, joka sopii mielestäni tähänkin. Kiitos reseptistä!