Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna mantelit tehosekoittimessa tai monitoimikoneessa. Lisää joukkoon sokeri. Vatkaa muna ja valkuaiset kevyeksi vaahdoksi. Sekoita manteli-sokeriseos munavaahdon joukkoon. Levitä taikina öljytyllä leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisija 24 cm).
Paista pohjaa 175-asteisen uunin alatasolla noin 20 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
Raasta pestystä limetistä kuori ja purista mehu (2 rkl). Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä noin 30-asteiseksi. Sekoita suklaan joukkoon limetin raastettu kuori ja mehu sekä huoneenlämpöiset keltuaiset.
Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä vaahto suklaaseokseen. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mielellään yön yli. Koristele torttu suklaarusinoilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.