Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Sulata taikinalevyt. Leikkaa levyt puoliksi ja edelleen puoliksi tai kolmioiksi, siten että yhdestä levystä tulee neljä torttua. (Voitele tortut halutessasi munalla.) Ripottele päälle sokeria tai sokeri-kaneliseosta.
Paista 225 asteessa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.
Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon rahka, luumumarmeladi, sokeri ja vanilliinisokeri. Mausta halutessasi kardemummalla tai kanelilla sekä konjakilla.
Halkaise voitaikinalevyt ja jaa täyte pohjille. Nosta kannet päälle. Tortut ovat parhaimmillaan tuoreina. Vinkki! Voit tarjota luumu-rahkatäytettä sellaisenaan jälkiruokana.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.