Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata rasva. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos, sulatettu rasva ja kahvi vuorotellen muna-sokerivaahtoon. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi (noin 28 cm x 34 cm). Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.
Leikkaa levy jäähtyneenä kahteen osaan. Nosta pohjalevy tarjoiluvadille ja kostuta appelsiinimehulla. Viipaloi banaanit. Levitä banaaniviipaleet ja puolet mangokuutioista kostutetulle pohjalevylle.
Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi. Sekoita sokeri ja vaniljakastikevaahto rahkan joukkoon. Levitä vajaa puolet rahkaseoksesta banaani-mangokerroksen päälle. Nosta toinen levy täytteen päälle ja kostuta se appelsiinimehulla. Levitä kakulle runsas puolet eli loput rahkaseoksesta.
Kuori ja halkaise kiivit. Leikkaa ne puolen sentin viipaleiksi. Koristele kakku mangokuutioilla ja halkaistuilla kiiviviipaleilla. Anna maustua kylmässä muutama tunti ennen tarjoilua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Etsiskelin reseptiä aikanaa Pirkka-lehdessä julkaistuun äitienpäiväkakkuun. Sitä ei löytynyt enää, mutta tämä mango-versio klassikosta onneksi löytyi! Herkkua :P