Mansikka-keksijuustokakku hyytyy suklaan avulla ilman liivatetta. Näyttävät juustokakkupalat saavat helposti kauniin pinnan mansikkahillon, keksipalojen ja suklaalastujen avulla.
K
Kasvis (lakto-ovo)
Ainekset
20 annosta
2 pkt(à 176 g)vaniljanmakuisia täytekeksejä (esim. Domino)
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna pohjan keksit sauvasekoittimella tai monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun vuoan (n. 20 cm x 30 cm) pohjalle.
Sulata valkosuklaat mikrossa tai vesihauteessa. Sekoita sulatettu ja hieman jäähtynyt valkosuklaa tuorejuustoseoksen joukkoon. Lisää lopuksi seokseen kermavaahto.
Levitä täyte tasaisesti vuokaan keksipohjan päälle. Levitä mansikkahillo lusikalla raidoiksi täytteen pinnalle. Pidä veistä kohtisuorasti kakun pintaan nähden ja vedä sillä kevyesti mansikkaraitojen poikki, jotta hillo hiukan marmoroituu täytteen joukkoon.
Murenna loput täytekeksit ja ripottele ne kakun pinnalle. Siirrä kakku peitettynä jääkaappiin hyytymään vähintään 3 tunniksi tai yön yli.
Koristele kakku valkosuklaalastuilla juuri ennen tarjoilua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.