Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kiehauta vesi pinnoitetussa kattilassa. Sekoita joukkoon riisit ja keitä kannen alla noin 2 minuuttia. Lisää maito ja keitä miedolla lämmöllä 30–35 minuuttia, välillä sekoittaen.
Pese sitruuna hyvin, raasta kuori ja purista mehu.
Nosta kattila liedeltä ja lisää puuroon jogurtti. Mausta sokerilla, vanilliinisokerilla, suolalla ja sitruunankuorella ja -mehulla. Jäähdytä puuro esimerkiksi kylmävesihauteessa.
Varaa yksi iso tarjoilukulho tai annoskulhoja kuudelle. Kaada ensiksi kulhoihin puuroa ja sitten kiisseliä. Tarjoa kerrosfrutit jääkaappikylminä. Ne säilyvät hyvin myös seuraavaan päivään. Koristele halutessasi esimerkiksi sitruunamelissanlehdillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.