Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kaada glögijuoma kattilaan ja sekoita joukkoon perunajauhot. Kuumenna koko ajan sekoittaen. Anna kastikkeen kiehahtaa ja nosta kattila pois liedeltä. Anna kastikkeen jäähtyä.
Keitä riisit kypsäksi pakkauksen ohjeen mukaan noin 20 minuuttia. Huuhtele riisit kylmällä vedellä ja valuta hyvin. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita valutetut, jäähtyneet riisit kermavaahtoon. Mausta sokerilla, vanilliinisokerilla ja sitruunan kuorella.
Annostele riisi-kermaseos laseihin tai jälkiruokamaljoihin ja lusikoi päälle glögikastike. Koristele mantelilastuilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.