Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Vaahdota rasva ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna. Lisää taikinaan keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita varovasti taikina tasaiseksi. Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Painele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille.
Vatkaa tuorejuusto, rahka, kerma, sokeri ja maissitärkkelys keskenään. Mausta seos vanilliinisokerilla, sitruunankuoriraasteella ja -mehulla. Lisää kananmunat yksitellen vatkaten.
Ripottele puolet vadelmista pohjataikinan päälle. Kaada rahkaseos vuokaan ja ripottele loput vadelmat kakun pinnalle.
Kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Kakku saa jäädä keskeltä hieman pehmeäksi.
Irrota juustokakku vuoasta täysin jäähtyneenä. Tarjoa jääkaappikylmänä. Siivilöi halutessasi pinnalle tomusokeria ennen tarjoilua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hei! Voiko pohjan korvata vain perus digestive+voi -pohjalla?
K-Kuluttajapalvelu
11 kuukautta sitten
Bansku, resepti on testattu ohjeen pohjalla, mutta se todennäköisesti onnistuu hyvin myös digestivekekseistä ja voista tehdyllä pohjalla. Mallia pohjaan voit katsoa esimerkiksi reseptihausta löytyvästä paistetun appelsiinijuustokakun reseptistä.
K.s
1 vuosi sitten
Voiko mantelijauheen jättää pois ja korvata jauhoilla
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
K.s Valitettavasti reseptiä ei ole testattu ilman mantelijauhetta. Todennäköisesti kakku kuitenkin onnistuu, jos korvaat mantelijauheen vehnäjauhoilla.
Salainen Kakku rakastaja
1 vuosi sitten
Nami
VS
1 vuosi sitten
Voiko vadelmat laittaa pakkasesta sellaisenaan vai olisiko hyvä sulattaa ne ensin?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
VS, vadelmia ei tarvitse erikseen sulattaa.
Leipuri
1 vuosi sitten
Voiko kakun pakastaa?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Leipuri, kakun voi pakastaa. Kannattaa kuitenkin huomioida, että pakastaminen vaikuttaa jonkin verran kakun rakenteeseen (rakenne voi muuttua kuivemmaksi). Pakastettu kakku kannattaa ottaa jääkaappiin sulamaan tarjoilua edeltävänä iltana.
MN
1 vuosi sitten
EM: Onnistuu mainiosti, vuosikausia olen tehnyt gluteenittomana versiona. Pohjassa ihana mantelin maku!
EM
2 vuotta sitten
Onnistuukohan jos vehnäjauhon korvaa gluteenittomalla jauhoseoksella esim. Pirkka vaalea?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
EM, reseptiä ei ole testattu muilla kuin siinä mainituilla raaka-aineilla. Halutessasi voit kuitenkin korvata vehnäjauhon gluteenittomalla jauhoseoksella.
Syöminen on iloni
3 vuotta sitten
Ikisuosikkini!
Nina
3 vuotta sitten
Todella hyvä kakku! Tätä täytyy tehdä uudestaankin ja resepti meni myös jakoon.
Mummo
6 vuotta sitten
Tosi hyvää hävisi äkkiä pöydästä parempiin suihin!
Aki
6 vuotta sitten
Loistava resepti, tullut tehtyä moneen kertaan, tosin aina korvannut vadelmat jollakin muulla, tai jättänyt kokonaan pois, kun en mikään vadelmien ystävä ole. Nyt on uunissa kirsikkaversio.
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Anni, ohjetta ei ole testattu muilla jauhoilla, mutta halutessasi voit korvata mantelijauhon vehnäjauhoilla (n. 1 dl).
Anni
7 vuotta sitten
Millä pohjan mantelijauheen voisi korvata?
Leipurihiiva
8 vuotta sitten
Oikein toimiva resepti. Helppo ja nopea toteuttaa, kakusta tuli maukas ja hyvää vaihtelua hyydytettäville juustokakuille! Kerran käytin mustikoita vadelmien tilalla, hyvin toimi niinkin.
Mari
9 vuotta sitten
Hyvä resepti, jota olen käyttänyt useasti. Kakusta riittää isommallekin porukalle.