Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
5–15 min
Laita kattilaan jäiset marjat, vesi ja sokeri.
Kuumenna ja anna kiehua noin 2–3 minuuttia. Nosta kattila pois liedeltä.
Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan sileäksi seokseksi ja lisää se ohuena nauhana sekoittaen kiisselipohjaan. Nosta kattila takaisin liedelle. Kun kiisseli alkaa uudelleen kuplia, nosta kattila pois liedeltä.
Kaada kiisseli tarjoiluastiaan jäähtymään ja ripottele pinnalle hiukan sokeria kuorettumisen estämiseksi. Tarjoa jäähtyneenä sellaisenaan tai kermavaahdon kanssa jälkiruoaksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Aineet-osiossa puhutaan marjasekoituksesta ja valmistusohjeessa vadelmista?
K-Kuluttajapalvelu
2 kuukautta sitten
Kokkaaja, kiitos hyvästä huomiosta ja pahoittelut virheestä! Korjaamme reseptiä.
67
2 kuukautta sitten
Suosittelen.
Neiti kiisseli
2 kuukautta sitten
Tosi hyvää kermavaahdon kanssa!
Suomalainen
2 kuukautta sitten
Todella hyvä mansikoilla.Laitoin 400g mansikkaa.
Tämä resepti jatkoon!
Aapu The aamupalan tekijä
3 kuukautta sitten
Ihan hyvää, oon lapsi ja tein vaan kahdelle.Tykkäsin.
Sarkku
9 kuukautta sitten
Tosihyvä kiisselit hyviä
Unknown
10 kuukautta sitten
Helppo tehä. Ite tein ja oon lapsi, joten kyl säki voit
Dingus
11 kuukautta sitten
Iha surkea resepti
Leipuri
1 vuosi sitten
Nam! Todella hyvää! Teen jo toista kertaa, en suosittele laittamaan jääkappiin. Hyvä resepti
superkokki Riku
1 vuosi sitten
Hyvä resepti ensikertalainen mieskin onnistui mainiosti. Marjoina käytin mansikkaa puolukkaa ja mustikkaa
Annu
1 vuosi sitten
Jos ulkomaiset marjat, miten keittää tarpeeksi?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Annu, kiitos kommentista, reseptiä on tarkennettu niin, että marjoja keitetään 2-3 minuuttia. Ruokavirasto suosittaa, että kaikki ulkomaista alkuperää olevat pakastemarjat tulisi kuumentaa 5 minuuttia 90 asteessa tai keittämällä 2 minuuttia. Ruokaviraston antamat suositukset ulkomaisten pakastemarjojen kuumennuksesta perustuvat ruokamyrkytysepidemiarekisteriin.
Paksumpaa kiitos
1 vuosi sitten
Tuli minun makuuni aivan liian luirua kiisseliä!
Ape
2 vuotta sitten
Oikein maistuvaa kiisseliä tuli
Repe
2 vuotta sitten
3/4 osa dl sokeria vai 3-4 dl?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Repe, reseptiin käytetään sokeria 3/4 dl:sta.
Viola
2 vuotta sitten
Helppo tehdä
👌
6 vuotta sitten
Tuli ihan loistava kiisseli, nam! Tulee käden käänteessä mistä vain marjoista.
Kokkihullu
7 vuotta sitten
Hyvä resepti👍🏼
kokkihullu
8 vuotta sitten
Tosi maukasta ja helppia tehdä! Toimii :)
jauhopeukalo
9 vuotta sitten
Erittäin hyvä resepti, helppo ja nopea ilman monimutkaisia taikatemppuja. Luulen että tässä ei voi epäonnistua! maku sekä rakenne loistava