Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Painele sulanut taikina piirakkavuoan (halkaisija 30 cm) pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Valuta pavut ja hienonna sipuli. Ruskista jauheliha omassa rasvassaan. Lisää joukkoon sipuli ja salsakastike liemineen. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää vehnäjauhot, tuorejuusto ja reilu puolet pavuista (loput jäävät pinnalle koristeeksi). Anna täytteen hautua miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia.
Leikkaa pinnalle tuleva purjo ja sipulit renkaiksi, kuutioi paprika.
Kaada jauhelihatäyte vuokaan. Asettele päälle pavut, purjot, sipulit ja paprikat.
Paista piirasta 225 asteessa uunin alimmalla tasolla 25–30 minuuttia. Tarjoa piiras haaleana salaatin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hurjan hyvää! Ainoa juttu on, että papuja ei pitäisi pistää aivan päällimmäisiksi "koristeeksi" palaa muuten pinnalta. Muuten oikein mainio ja täyttävä piirakka.
nams!
10 vuotta sitten
Tästä on tullut perheemme vakioruoka! Hyvää ja täyttävää.