Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
5–15 min
Huuhdo lollo rosson lehdet, valuta, revi ja levitä laakealle vadille. Viipaloi päälle herkkusienet ja puolikas kurkkua. Irrota vesimelonin lohko kuoresta ja leikkaa isoiksi paloiksi. Kiedo palvikinkkuviipaleet ruusukkeiksi ja asettele salaattiin vesimelonipalojen kanssa. Kiehauta maissi pienessä tilkassa vettä ja jäähdytä se. Kaada salaattipedille maissi ja ripottele päälle rucolan lehdet.
Sekoita joko öljy- tai sinihomejuustokastikkeen ainekset keskenään. Tarjoa kastike erikseen. Tarjoa salaatti iltapalana tai lounasruokana Pirkka patongin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.