Kiehauta vesi kattilassa ja lisää suola. Nosta kattila levyltä. Lisää couscous, sekoita ja anna hautua kannen alla noin 6 minuuttia.
Leikkaa greipistä ja appelsiinista reilusti päät pois ja purista niistä 1 rkl mehua couscousta varten. Leikkaa loput hedelmistä terävällä veitsellä kuorettomiksi. Mandariini on helpoin kuoria käsin. Leikkaa kaikki sitrukset ohuiksi viipaleiksi.
Sekoita basilika, oliiviöljy (1 rkl), mehu ja mustapippuri couscousin joukkoon. Jaa couscous annoslautasten keskelle. Asettele päälle sitrusviipaleet, mozzarella ja pistaasipähkinät. Valuta salaattien pinnalle oliiviöljyä (1 rkl) ja rouhi mustapippuria. Koristele versoilla tai basilikan lehdillä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: versoja tai basilikaa
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.