Mozzarella-tomaattipizza on todellinen klassikkopitsa - ja samalla myös kasvispitsa. Mozzarella, oliivit ja pinnalle ripoteltu rucola kruunaavat pitsan.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valmista taikina pakkauksen ohjeen mukaan.
Viipaloi mozzarella ja tomaatit ohuiksi viipaleiksi.
Kauli taikina leivinpaperille pellin kokoiseksi levyksi. Levitä pizzapohjalle tomaattikastike. Ripottele päälle juustoraaste ja peitä raaste tomaatilla ja mozzarellalla. Vedä lusikalla pesto ohuiksi raidoiksi tomaatin ja juuston päälle. Ripottele pinnalle pizzamauste.
Paista 225 asteessa alimmalla tasolla n. 15 minuuttia. Viimeistele pizza levittämällä pinnalle tarjoiluvaiheessa rucolaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.