Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
Viipaloi tomaatit 5 osaan. Leikkaa juusto ohuiksi viipaleiksi.
Huuhdo ja valuta salaatinlehdet ja revi pediksi laakealle tarjoiluvadille. Kokoa tomaatit kannan päälle tomaatin muotoon ja pane joka väliin viipale mozzarellaa. Mausta juustoviipaleet ripauksella suolaa ja mustapippuria. Työnnä muutamaan väliin kaunis basilikanlehti mausteeksi ja koristeeksi. Keihästä koko tomaatti keskeltä cocktailtikulla, jonka pää on peitetty esimerkiksi suikaleella aurinkokuivattua tomaattia. Tikut pitävät tomaatit koossa ja helpottavat siirtämistä.
Nosta tomaatit tarjolle salaattipedille ja pirskottele päälle kastiketta juuri ennen tarjoilua. Tarjoa mozzarellatomaatit alkusalaattina tai kookkaampina vaikkapa iltapalana leivän kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.