Paista munakkaat vaihteeksi vohveliraudalla. Munakasvohveli on helppo valmistaa. Täytä vohvelit oman makusi mukaan tai tarjoa aamupalalla pekonin kanssa.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
5–15 min
Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita joukkoon maitojuoma.
Hienonna paprika pieniksi kuutioiksi ja sekoita munakasmassan joukkoon. Mausta suolalla.
Sivele kuumennettuun vohvelirautaan reilusti rasvaa ja paista munakasmassasta neljä vohvelia. Lisää rasvaa paistamisen välissä. Tarjoa munakas pakkauksen mukaan valmistetun pekonin ja tuorejuuston kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Testasin, en testaa toiste. Maku oli hyvä ja kivasti sopi tuo tuorejuusto tähän, mutta se sotkun määrä! Jos vohveliraudan peseminen ei ole lempipuuhaasi, suosittelen tekemään munakkaan paistinpannulla.