Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Perus tyhmä, kiitos kysymyksestä! Kerta-annoksen tai karjalanpiirakan koosta riippuen saat reseptistä noin 10 annosta.
perus tyhmä
3 vuotta sitten
monelleko hengelle/piirakalle
Saaga
7 vuotta sitten
Hei Keittiökati. Tuo auringonkukkaöljy vinkki on aivan loistava. Olen aina tehnyt munavoin pelkällä voilla ja jääkaappikylmänä sitä on todellakin mahdotonta levittää. Nyt onnistuu. Kiitoksia.
Keittiökati
7 vuotta sitten
Resepti on sinänsä hyvä, mutta meillä tuohon lisätään vielä hieman rouhittua mustapippuria ja tuoretta ruohosipulia makua antamaan. Jos munavoita tehdään enemmän kerralla ja loput säilytetään jääkaapissa, lisään reseptiin vielä pari ruokalusikallista auringonkukkaöljyä, jolloin munavoi on kylmänäkin pehmeämpää eikä lohkeile.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Leo, tavallisesti kypsä kananmuna ja erityisesti valkuainen muuttuu pakastimessa kumiseksi ja vetiseksi. Siten munavoi ei varmastikaan ole ihanteellinen pakastettava.
Leo
8 vuotta sitten
Hei,
voiko kananmunavoita pakastaa?
Karjis
8 vuotta sitten
Meillä laitetaan myös tuoretta persiljaa ja mustapippuria munavoihin.