Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vaahdota pehmeä voi ja sokeri kuohkeaksi. Lisää munat yksitellen edelleen vatkaten. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita jauhoseos ja jogurtti taikinaan.
Jaa taikina kuuteen kulhoon samankokoisiin annoksiin. Voit arvioida määrän silmämääräisesti tai punnitsemalla. Värjää taikinat eri värisiksi geelivärillä.
Pingota irtopohjavuoan (Ø 20 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele ja korppujauhota reuna. Kaada ensimmäinen taikina vuokaan ja tasoita pinta.
Avaa vuoan reuna varovasti, ja vedä kakkulevy leivinpaperin avulla vuoasta. Huuhdo vuoan reuna kylmällä vedellä. Kuivaa, kokoa, leivinpaperoi ja voitele vuoka uudestaan. Kaada vuokaan seuraava taikina. Paista kaikki eriväriset kakkulevyt samalla tavalla ja anna niiden jäähtyä.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon tuorejuusto, tomusokeri ja limetin mehu. Jaa vaahto kahteen kulhoon. Siirrä toinen vaahtoannos odottamaan jääkaappiin.
Sulata suklaa teräskulhossa vesihauteessa. Sekoita toinen vaahtoannos suklaasulaan muutamassa erässä voimakkaasti sekoittaen.
Nosta ensimmäinen kakkulevy tarjoiluvadille. Levitä pintaan ohut kerros sitruunatahnaa ja paksumpi kerros valkosuklaalla maustettua vaahtoa. Nosta seuraava levy paikoilleen ja levitä jälleen vaahtokerros. Jatka kakun kokoamista samaan tapaan. Levitä loppu valkosuklaavaahto kakun reunoille tilkitsemään epätasaisuuksia. Nosta kakku jääkaappiin tekeytymään pariksi tunniksi.
Kuorruta kakku levittämällä sen pintaan toinen vaahto.
Voit koristella sateenkaarikakun Saint Patrick's dayhin sopivaksi vihreästä sokerimassasta muotoilluilla apilanlehtikoristeilla ja vihreillä koristerakeilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kiva oli kokeilla uutta. Mä isonsin ohjetta, kun mun irtopohjavuoka oli monta senttiä isompi. Paistoin kahdella vuokalla vuorotellen. Pitää varoa, ettei laita liikaa jauhoa. Pitäskö laittaa soodaa myös, kun jogurttia taikinassa? Tuli aika tiivis. Kosteampi täyte kävisi paremmin. Dr.Oetkerin elintarvikevärit käytössä.
Pettyneet parijonoon
1 vuosi sitten
En tiedä mikä meni pieleen. Ohjeita maltilla noudattaen - pohja oli, kuten joku oli kuvaillut, pannukakkuja.
Todella raskas taikina.
Geelivärit eivät värjänneet kuten kuvassa.
Pettynyt
1 vuosi sitten
Pohjasta tuli muovailuvahaa ja täytteestä juoksevaa mikä ei pitänyt kakkua kasassa
Ostin kakun kaupasta, 3h leipomisen jälkeen
2 vuotta sitten
Luin hieman huolestuttavia kommentteja mutta ajattelin että no kyllähän minä onnistun kunhan teen juuri niinkuin resepti sanoo! Haaleanvärisiä pannukakkuja tuli pohjista. Eli jos haluaa pastellipannukakkujuhlat niin tässä hyvä resepti :)
Nanna
2 vuotta sitten
Aivan ihana kakku tuli ja oli kaiken työn arvoinen! Lopullisesta kakusta jätettiin suklaa täytteestä pois ja päällystettiin valkoisella sokerimassalla 🤍
Paula
5 vuotta sitten
Onnistui hyvin, käytin muuta väriä kuin mitä ohjeessa. Värit kirkkaat ja onnistuneet!
!!!PeTtYnYt!!!
5 vuotta sitten
Kakku lössähti ihan täysin ja värit haihtuivat uunissa KOKONAAN, että kaikki olivat samanvärisiä. Ja käytimme ohjeessa olevaa väriä ja kaikki värit käytettiin tyhjiksi. Henkilökohtaisesti en itse suosittele.😎😃
Ellie
5 vuotta sitten
Tosi hyvä kakku!! 🌈🌈🌈🌈
huono resepti ainekset meni hukkaan
5 vuotta sitten
taikinaa tuli liian vähän vaikka kaikkia aineita laitoin oikean määrän ja ensimmäisestä ”kakusta” tuli letun paksuinen
Kaisaaws
5 vuotta sitten
Ihanan näköinen mitta vie paljon aikaa🌈⏱
Hilariushiiri
6 vuotta sitten
Kesti varmaan 2 tuntia paistaa noi kaikki 6 kakkupohjaa, kun käytössä oli vain yksi uuni ja aika mautonta, mutta hieno. En kyllä enää toiste aijo käyttää 3 tuntia pelkästään pohjien valmistukseen huohh
Häpeä
8 vuotta sitten
Juuri näin, kakku pitää kostuttaa. Osaavampi leipuri olisi maustanut kerrokset eri tavoin. Nyt kakusta jää lähinnä paha mieli, petetty olo.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Minttu, kakkua ei kostuteta. Pohja on tarpeeksi mehevä jo sellaisenaan.