Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri, lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos taikinaan mahdollisimman vähän sekoittaen, kuitenkin niin että taikina on tasaista.
Ota taikinasta ristikoita varten 1/4 erilleen. Levitä taikina jauhojen avulla piirakkavuoan (halkaisija 30 cm) pohjalle ja reunoille.
Sekoita kohmeisten puolukoiden joukkoon sokeri ja perunajauhot. Levitä täyte piirakkapohjalle. Sekoita lopputaikinan joukkoon noin 1 rkl vehnäjauhoja. Pyörittele taikinasta pikkurillin paksuisia nauhoja. Asettele taikinanauhat ristikoksi täytteen päälle.
Paista rukiista puolukkapiirakkaa 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia. Ripottele jäähtyneen piirakan pinnalle tomusokeria. Tarjoa vaniljajäätelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.