Soseuta sulaneet mustaherukat. Sekoita paksupohjaisessa kattilassa marjasose, sokeri ja keltuaiset. Kuumenna samalla koko ajan sekoittaen, kunnes seos kiehahtaa. Lisää voi nokareina ja jäähdytä. Anna mustaherukkatahnan jämäköityä jääkaapissa pari tuntia tai yön yli. Tarjoa mustaherukkatahna paahtoleivän tai keksien kanssa tai leivonnaisten täytteenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
LL, Mustaherukkatahnan voi halutessaan pakastaa. Kannattaa huomioida, että tahna on hyvä käyttää muutan viikon sisällä pakastamisesta ja, että pakastaminen vaikuttaa jonkin verran tahnan rakenteeseen.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
BB, tarkkaa säilyvyyttä on vaikea arvioida. Noin viikon ainakin varmasti säilyy, jopa kaksikin. Tahnan ulkonäköä, hajua ja makua kannattaa arvioida aistinvaraisesti.
BB
5 vuotta sitten
Kauanko tuote säilyy jääkaapissa? Miten tämän tuotteen säilyvyyttä voisi parantaa, jos aikoisi tehdä sitä joulumyyjäisiiin?
Marja
7 vuotta sitten
Kauanko Mustaherukkatahna säilyy? Vien ystävälle tuliaisiksi.
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Marja, tarkkaa säilyvyysaikaa on vaikea arvioida, mutta hygieenisesti valmistettu ja säilötty mustaherukkatahna voi säilyä jääkaapissa käyttökelpoisena noin kaksi viikkoa.
Anacita
8 vuotta sitten
Hei! Kuinka paljon (dl) curdia tulee reseptistä? Olisi hyvä lukea jotta tietää monta purkkia tarvitsee :)
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Anacita, valitettavasti tarkkaa määrää ei ole K-Koekeittiöllä mitattu.
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hei sasoriza! Tarkkaa säilyvyysaikaa on vaikea arvioida, mutta hygieenisesti valmistettu ja säilötty mustaherukkatahna voi säilyä jääkaapissa käyttökelpoisena noin kaksi viikkoa.