Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Voitele piirakkavuoka (halkaisija 26 cm). Leikkaa sulanut taikina kahteen palaan. Muotoile paloista kaksi pyöreää kakkua. Kauli kakut jauhotetulla pöydällä pyöreiksi piirakkavuoan kokoisiksi levyiksi. Nosta toinen levyistä piirasvuokaan ja painele taikinaa myös vuoan reunoille. Pistele pohja ja paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
Levitä mustikat pohjan päälle ripottele pinnalle sokeri ja perunajauho-inkivääriseos. Levitä viipaloidut banaaniviipaleet päälle.
Nosta toinen taikinalevy kanneksi ja pistele pintaan muutama reikä. Jatka paistamista uunin keskitasolla vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes pinta on saanut vähän väriä.
Vaahdota vaniljakastike ja mausta se inkiväärillä. Tarjoa mustikkapaistos haaleana.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.