Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Sekoita ruokosokeri, kardemumma ja perunajauhot keskenään. Pyöräytä joukkoon mustikat. Kaada voideltuun piirasvuokaan (halkaisija 24 cm).
Sekoita muruseoksen kuivat aineet keskenään. Lisää voi kuutioina ja nypi murumaiseksi seokseksi. Ripottele muruseos mustikoiden päälle vuokaan.
Paista uunin keskiosassa 175 asteessa 20–30 minuuttia, kunnes muruseos saa hieman väriä. Anna hetken jäähtyä ja tarjoile sellaisenaan tai vaniljajäätelön kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tätä tulee silloin tällöin tehtyä. Nyt piti vähän pakastinta raivata, niin tuli mustikoille käyttöä. Kelpo resepti
Kirsi
2 vuotta sitten
Herkullinen! Toisella kierroksella vähensin sokerin määrää (mustikoiden joukosta).
Pike
2 vuotta sitten
Kardemumma peitti mustikan maun kokonaan. Eivät sovi yhteen. Pettymys
Jenna
6 vuotta sitten
Minkäkokoinen vuoka (∅) ??
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Jenna, vuoaksi käy noin 24 cm vuoka. Päivitämme tämän reseptiin.
Rajavuori
7 vuotta sitten
Ohjeella tuli niin hyvää että tämä jää kyllä klassikoksi meidän keittiöön. Liiasta imelyydestä tietoakaan ja saattoi syödä ilman jäätelöitäkin.
K-Kuluttajapalvelu
7 vuotta sitten
Vipe72, ikävä kuulla, että resepti on ollut liian makea. Välitän palautteesi eteenpäin tiedoksi.
Vipe72
7 vuotta sitten
Hirveän imelää! Ainakin puolet vähemmän sokereita olisi ollut jo ihan tarpeeksi! Lisukkeena ollut jäätelökään ei maistunut miltään kun tuolla ohjeella tein...😡