Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 5–15 min
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan suolalla maustetussa vedessä. Ota 1–2 dl pastan keitinvettä talteen. Valuta pasta lävikössä
Ruskista broilerisuikaleet paistokasarissa kahdessa erässä. Jos käytät fileepihvejä, leikkaa ne suikaleiksi ennen paistoa. Lisää sipulikuutiot ja anna kuullottua. Lisää tuorejuusto ja 1 dl pastan keitinlientä.
Sekoita pasta kastikkeen joukkoon, Lisää tarvittaessa pastan keitinlientä (tai vettä). Puolita kirsikkatomaatit ja sekoita ne pastaan. Rouhi pastan sekaan mustapippuria makusi mukaan.
Ripottele pinnalle runsaasti hienonnettua basilikaa. Tarjoa nopea kanapasta heti.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
JW, kiitos palautteesta! Ravintoarvoissa on ollut tosiaan virhe, joka on nyt korjattu.
JW
1 vuosi sitten
Kiitos maukkaasta reseptistä. 🙂 Olisin kysynyt tämän ruoan ravintosisällöstä, joksi on ilmoitettu 88 kcal / 100g. Valmistin reseptin itse ja punnitsin, että ruokaa tuli yhteensä noin 1300g, kun käytin 450g kanasuikaleita ja 1 dl pastan keitinvettä. Laskemalla yhteen raaka-aineiden, eli kanan, tuorejuuston, pastan, sipulin, öljyn ja tomaattien kalorit näiden tuoteselosteista saan tulokseksi, että koko ruoassa olisi yhteensä n. 1750 kcal. Tästä tulisi näin ollen n. 135 kcal /100g. Tuo on yli puolet enemmän kuin mitä reseptissä on mainittu. Ehtisittekö vastaamaan mikä tuota eroa voisi selittää oman laskelmani ja reseptin välillä?
Paprikaonparas
1 vuosi sitten
Resepti on omillaan ihan hyvä, mutta parempaa saa kun lisää hieman tomattipyreetä, muutaman valkosipulin kynnene sekä vajaan tuokalusikallisen cashew paprika pestoa 😋
Eveliina
2 vuotta sitten
Oli hyvää 👍
Mummo-65
2 vuotta sitten
Todella helppo ja herkullinen pastaruoka. Suosittelen⭐⭐⭐
Patakakkonen
2 vuotta sitten
Tooooosi hyvä resepti ja eri tuorejuustoilla saa eri makuja. Mustapippurimallikin maistuu hyvältä, helppoa ja maukasta...
Maarit
2 vuotta sitten
Tosi hyvää (Y) mutta en koskaan käytä maridanissa olevia suikaleita. Ruohosipuli tuorejuustoa ja toki parmesani
päälle
Jansson
2 vuotta sitten
Keitinlientä voi lisätä sitkon saamiseksi kastikkeeseen mutta tuskin siitä mitään makua syntyy
Herkuttelija
2 vuotta sitten
Helppo, maukas ja aika halpa arkiruoka👍🏻
Kaakon kokkailija
2 vuotta sitten
Hyvää tuli, mutta ei-ammattilaisena kesti kauemmin kuin 15min.
Sim
3 vuotta sitten
Itse lisäsin vielä annoksen päälle sitruunapippuria sekä parmesaani juustoa. Toi mukavasti hapokkuutta ja makua 👍
Äiti
4 vuotta sitten
Todella maukas, helppo ja nopea arkiruoka. Menee jatkoon!
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Rea, kyllä voi toki käyttää muitakin suolaisia tuorejuustoja, kuten yrttistä tai valkosipulin makuista.