Lohko omenat ja poista niistä siemenkodat. Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi. Hienonna kuorittu sipuli, valkosipulinkynnet ja halkaistut chilipalot siemenineen.
Pane kaikki muut ainekset paitsi hillosokeri ja rusinat kattilaan. Keitä 10–15 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmenneet, mutta eivät kuitenkaan soseutuneet. Sekoita omenoita muutamia kertoja varovasti kypsennyksen aikana.
Lisää hillosokeri ja rusinat. Keitä miedolla lämmöllä vielä noin 10 minuuttia. Annostele seos puhtaisiin, kuumennettuihin lasitölkkeihin. Sulje tölkit huolellisesti. Säilytä kylmässä. Chutney on nautittavissa seuraavana päivänä. Tarjoa esimerkiksi intialaisten ruokien tai muiden broileri- ja possuruokien kanssa. Kokeile myös juustojen ja voileipien kanssa. (Annoksesta tulee noin 1,5 litraa).
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Anni, chutney säilyy puhtaissa ja kuumennetuissa lasitölkeissä muutamasta viikosta jopa useampaan kuukauteen. Kannattaa kuitenkin varmistaa, että ottaa chutneyta tölkistä vain puhtaalla lusikalla.