Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Erottele kekseistä täyte ja keksit eri kulhoihin. Laita 1/3 kekseistä sivuun myöhempää käyttöä varten.
Hienonna keksit (2/3) monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu rasva. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (⌀ 20 cm) pohjalle.
Pane liivatelehti pehmenemään kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Vatkaa 1 1/2 dl kermaa vaahdoksi.
Sekoita yksi purkillinen vaniljatuorejuustoa keksitäytteiden kanssa sähkövatkaimella sekoittaen. Sekoita joukkoon loput tuorejuustot.
Kiehauta loput kermat ja sokeri kattilassa ja nosta kattila pois liedeltä. Purista liivatelehti kuivaksi ja lisää kuumaan kermaan. Sekoita tasaiseksi. Lisää liivate-kermaseos vaniljatuorejuustotäytteen joukkoon huolellisesti sekoittaen. Lisää lopuksi kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta.
Hienonna loput keksit (1/3) monitoimikoneessa hienoksi hiekaksi. Ripottele keksihiekka tasaisesti tuorejuustotäyteen päälle.
Nosta vuoka jääkaappiin hyytymään yön yli. Irrota kakku varovasti vuoasta ja koristele pinta minioreoilla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Ihan liikaa juustoa, ei maistu muulta kun vaniljalta, ei voi suositella
Ei kuulu sulle
7 kuukautta sitten
Resepti oli tosi hyvä eikä yhtään vaikea suosittelen!
Mokki
8 kuukautta sitten
Eipä ole koskaan ollu noin vaikeatajuista ohjetta ikinä, missään, koskaan😬😬😬😬😬HUH HUH
Erin
9 kuukautta sitten
Onko oreo mini keksejä pakko käyttää?
K-Kuluttajapalvelu
9 kuukautta sitten
Erin, kakun koristeluun voi käyttää myös tavallisen kokoisia oreo-keksejä. Halutessasi voit leikata isommat keksit puoliksi.
Emt joku
11 kuukautta sitten
Huono ja epäselvästi kirjoitettu resepti. Jouduin improvisoimaan ja kesti kauan tajuta mitään. Hyvä kakku tosin
long
1 vuosi sitten
hyvä kakku kannattaa kokeilla
Pena
1 vuosi sitten
Tosi helppo resepti ja niin hyvää ja oreot 🔛🔝
Harald
1 vuosi sitten
Yum
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Etukäteen, Oreo-juustokakun voi hyvin pakastaa ennen koristelua. Kuten yleensäkin, pakastaminen vaikuttaa jonkin verran pakastettavan tuotteen rakenteeseen. Juustokakut kestävät kuitenkin yleisesti hyvin pakastamista.
Etukäteen
2 vuotta sitten
Voiko sen pakastaa ennen koristelua ja miten se käyttäytyy sultuksen jälkeen
Siuuuiii
2 vuotta sitten
Oisko oreo kakku-pohja ohjetta
Oreon syöjä
3 vuotta sitten
Ohje on epäselvä ja vaikea tulkita. Olemme monesti ostaneet vain yhden purkin tuorejuustoa, koska siinä lukee 180g ja purkkien määrä on jäänyt huomaamatta. Sama oreokekseissä. OHjE On Epäselvä ;(((((((
Lopputulos maistuu ihan syötävälle
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Sämpylä, sähkövatkainta käytettäessä liivate sekoittuu huolellisesti kerman joukkoon. Sähkövatkaimen nopeutta voi säätää hitaammalle tässä vaiheessa.
Sämpylä
4 vuotta sitten
Kuuluko viidenessä askeleessa käyttää vispilää vai sähkövatkainta?
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Leipoja, ohjeessa käytetään 3 rasiaa (à 180 g) Pirkka vaniljatuorejuustoa.
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
RKi, kakku tehdään irtopohjavuokaan, jonka halkaisija on 20 cm.
RKi
4 vuotta sitten
Mikä mahtaa olla vuoan koko?
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Ansku, kakusta tulee noin 8-10 annosta.
Ansku
5 vuotta sitten
Kuinka monelle hengelle tuo kakku ohje on tehty?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Marju, valitettavasti liivatteen korvaaminen ei ole suositeltavaa, koska se vaikuttaisi olennaisesti kakun rakenteeseen.
Marju
6 vuotta sitten
Oisko vinkkiä antaa millä vois ton liivatteen korvata ilman että koostumus kovasti kärsii??
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Seppo mökiltä, kiitos kysymyksestä! Kakkuun on tarkoitus käyttää vain yksi liivatelehti.
Seppo mökiltä.
6 vuotta sitten
Oreokakkuohje!
Kysyisin että riittääkö vain 1 (Ainekset osiossa )liivatelehti tuohon määrään kun sitten kuitenkin ohje neuvoo 5. kohdassa puristamaan liivatteet kuuman kerman joukkoon?