Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa leipä muutaman sentin suupaloiksi. Lado palat uunipellille leivinpaperin päälle ja pyörittele oliiviöljyssä (n. 3 rkl).
Paahda 225-asteisessa uunissa noin 7 minuuttia, kunnes leivät ovat kullanruskeita.
Leikkaa tomaatit lohkoiksi tai kirsikkatomaatit kahtia, laita lävikköön ja suolaa kunnolla kauttaaltaan. Jätä valumaan 20–30 minuutiksi. (Mitä kauemmin valutat, sen intensiivisempi maku.)
Kuumenna pannulla oliiviöljyä (2 rkl). Lisää kaprikset ja anna hautua parin minuutin ajan. Lisää lopuksi pilkotut sardellifileet ja anna hautua noin minuutin ajan niin, että sardellifileet sulavat tahnaksi.
Kaada kulhon pohjalle kapris-sardelliseos ja oliiviöljyä (2 rkl). Lisää tomaatit ja leipäpalat. Sekoita kunnolla. Siirrä lopuksi kaikki tarjoiluastiaan. Revi päälle mozzarella ja basilikan lehtiä. Valuta salaatin päälle vielä hieman oliiviöljyä ja rouhi mustapippuria.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Järkkysuolaista! Leivässä on suolaa, kaprikset ja sardellit voimakassuolaisia, mozzarellassakin suolaa ja näiden lisäksi tomaatteihin laitetaan 0,5 rkl suolaa. Ei pysty syömään näin paljon suolaa kerralla. Huuhtaisin tomaatit vedellä ”itketyksen” jälkeen, että ruokaa pystyy ylipäätään syömään. Sardellien maku tunkee vahvasti läpi.