Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuumenna tilavassa kattilassa vettä kiehuvaksi. Kuori ja leikkaa palsternakka ohuiksi suikaleiksi. Halkaise ja huuhtele purjo. Leikkaa purjo pitkittäin tikunohuiksi suikaleiksi. Puhdista paprika ja leikkaa ohuiksi suikaleiksi.
Kasta suikaleet siivilässä 10–20 sekunniksi kiehuvaan veteen, jotta ne pehmenevät hiukan. Valuta ja kumoa suikaleet kulhoon. Mausta öljyllä, suolalla ja pippurilla.
Suikaloi punajuuret. Huuhtele ja valuta rucolat. Huuhtele sulaneet siikafileet ja kuivaa. Nypi pystyruodot fileistä. Mausta suolalla ja mustapippurilla sekä voitele öljyllä.
Paista siikafileitä öljytyllä kuumalla pannulla ensin nahkapuolelta 1–2 minuuttia ja sitten lihapuolelta 2–3 minuuttia. Filee on kypsä, kun se on muuttunut kokonaan läpikuultamattomaksi.
Sekoita punajuurisuikaleet ja rucolat salaattiin. Jaa salaatti kolmelle lautaselle, jätä hiukan koristeeksi. Nosta siikafileet salaatin päälle. Purista sitruunamehua kalan mausteeksi. Jaa loppu salaatti kalafileiden päälle. Tarjoa sellaisenaan tai keitettyjen perunoiden kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.