Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Oliiviöljyä ei saa käyttää eikä laittaa noin pitkäksi aikaa noin kuumaan uuniin. Ihan on tutkittu tieto löydettävissä kuinka syöpää aiheuttavia karsinogeenejä lisääntyy noissa lämpötiloissa. Suosittelen vaihtamaan öljyyn joka kestää pitkään kuumaa.
Putkisen setä
1 vuosi sitten
Juusto sulaa levylle ja palaa. En osaa edes arvata miten muut sen välttivät.
rypsiöljy hyvä
1 vuosi sitten
Edellisten kommenttien perusteella tein rypsiöljyllä ja oli hyvää. Tein näitä jo toista kertaa ja hyvin maistui koko perheelle.
Pakokaasun haju
2 vuotta sitten
Oliiviöljy ei kestä tämän reseptin kuumuutta vaan tulee kauhea haju
Aino
2 vuotta sitten
Maittavat perunat
Perunafani
2 vuotta sitten
Helppo sellaiselle kokille kuin olen. Lisäksi vielä ovat hyviä.
Kokki09
2 vuotta sitten
Näistä tulee rapeita, kun ensin liottaa perunoista tärkkelystä pois kylmässä vedessä, kuivaa ja sitten laittaa reseptin ainekset joukkoon. Suolan voi toki lisätä vasta paiston jälkeen, jolloin sitä ei myöskään välttämättä tarvitse yhtä paljon.