Anna jäisten lohipalojen pehmetä hiukan huoneenlämmössä. Mausta palat molemmin puolin suolalla ja pippurilla. Kääri jokainen lohipala pekoniin niin, että pekoni kiertää palan päältä kaksi kertaa.
Lado kääröt voideltuun uunivuokaan siten, että pekonisuikaleen päät jäävät palan alle. Jätä palojen väliin hiukan tilaa, jotta ne kypsyvät joka puolelta.
Kypsennä lohipaloja 225-asteisessa uunissa 25 minuuttia.
Keitä kukkavihannekset pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoa pekonilohen ja kukkavihanneksien kanssa perunasosetta.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.