Minipinsat valmistuvat helposti alle puolessa tunnissa. Täytä pinsat päärynällä ja sinihomejuustolla tai mehevillä tomaateilla ja burratalla. Valitse suosikkisi!
Levitä crème fraîche pinsapohjille. Viipaloi pesty päärynä muutaman millimetrin paksuisiksi viipaleiksi. Paloittele sinihomejuusto. Levitä päärynäviipaleet ja sinihomejuusto tasaisesti pinsapohjille. Valuta päälle hunajaa ja rouhi pinnalle mustapippuria.
Nosta pinsat leivinpaperin päälle uunipellille. Paista uunin keskitasolla 225 asteessa 10–15 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja päärynät pehmenneet. Viimeistele pinsat rucolalla ja rouhituilla saksanpähkinöillä.
Tomaatti-burrata
Irrota tomaatit rangastaan. Kuumenna oliiviöljy paistinpannussa ja lisää tomaatit pannulle. Mausta suolalla, pippurilla ja hunajalla. Paista tomaatteja sekoitellen noin 5 minuuttia, kunnes ne pehmenevät ja saavat väriä. Paina tomaatteja lastalla kevyesti paistamisen aikana. Lisää valkosipuli ja jatka paistamista vielä pari minuuttia.
Levitä tuorejuusto pinsapohjille. Nosta pinsat leivinpaperin päälle uunipellille ja paista uunin keskitasolla 225 asteessa noin 8 minuuttia. Lusikoi tomaatit pinsapohjien päälle ja viimeistele revityllä burratalla sekä basilikalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.