Rakenna oma satumainen piparkakkutalo! Tuoksuva taikina, makeat koristeet ja joulun tunnelma – täältä löydät parhaat vinkit ja kaavan joulun leivontahetkeen.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Leikkaa piparkakkutalon kaavat esimerkiksi pahvista. Sulata piparkakkutaikina ohjeen mukaan.
Kauli taikina jauhotetulla työtasolla 3-4 mm:n paksuiseksi levyksi. Varo kaulimasta piparitalon osia liian ohuiksi.
Leikkaa levystä kaavojen mukaiset osat. Nosta osat varovasti lastan avulla leivinpaperilla vuoratun pellin päälle ja muotoile tarvittaessa reunoja lastalla. Leikkaa osiin halutessasi oviaukko ja ikkunat.
Kauli lopusta taikinasta levy, jonka päälle piparkakkutalo rakennetaan. Jäljelle jääneestä taikinasta voit paistaa muita pipareita.
Paista osia 175-asteisen uunin keskitasolla 8–10 minuuttia. Isommat palaset paistuvat kauemmin kuin pienet. Siirrä paistuneet osat leivinpapereineen tasaiselle alustalle jäähtymään.
Koristele osat sokerikuorrutteella (ja haluamillasi makeisilla tai koristerakeilla). Anna koristeiden kuivua. Kokoa piparkakkutalo vasta seuraavana päivänä, jotta piparitalon osat ovat kunnolla jäähtyneet ja kovettuneet.
Kokoa piparkakkutalo piparilevyn päälle sulatetun sokerin avulla. Sulata sokeri miedolla lämmöllä valurautaisessa paistinpannussa, vältä turhaa sekoittamista. Kastele osia sulassa sokerissa ja kokoa talo. Ole varovainen, sillä sula sokeri on polttavan kuumaa. Voit käyttää kokoamiseen myös leivontaliimaa. Tue osat tarvittaessa pahvilla kuivumisen ajaksi. Viimeistele tomusokerilla.
Voit myös kaulia taikinat suoraan leivinpaperin päälle ja leikata osat sen päällä. Nosta ylimääräinen taikinan varovasti pois palojen ympäriltä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.