Joulupukkipiparit ovat jouluisasti koristeltuja piparkakkuja. Valmiista piparitaikinasta muotoillaan pukkeja, jotka koristellaan karamellivärein ja hopeakuulin.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Kauli sulanut piparkakkutaikina ohueksi levyksi ja ota siitä lasilla (Ø 7 cm) ympyröitä. Paista piparit pakkauksen ohjeen mukaan.
Sekoita valkuaisen joukkoon lusikalla tomusokeri. Lisää tarvittaessa vettä, jotta seos on notkeaa. Jaa tahna kahteen kulhoon ja värjää toinen osa punaisella karamellivärillä joulunpunaiseksi. Jos seos on sinertävää, lisää hieman keltaista väriä.
Pursota punaisella tahnalla tonttulakki ja nenä, valkoisella parta, silmät ja tonttulakin reunus. Paina parta heti kookoshiutaleisiin. Paina heti myös hopeakuulasta kulkunen tonttulakkiin. Anna piparien kuivua rauhassa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.