Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kiehauta rasva, sokeri, siirappi ja mausteet kattilassa. Anna seoksen jäähtyä.
Lisää muna. Sekoita ruisjauhot ja sooda keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Anna taikinan kovettua jääkaapissa yön yli.
Ota taikinasta pieni pala kerrallaan leivottavaksi. Kauli taikina ohueksi levyksi. Käytä leipomisessa vehnäjauhoja. Ota levystä piparimuoteilla pipareita. Nosta ruispiparit pellille leivinpaperin päälle. Ripottele halutessasi piparien päälle sokeria.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 5–8 minuuttia, pipareiden paksuuden ja koon mukaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kokeilija, valitettavasti resepti on testattu vain siirapilla, joka vaikuttaa pipareiden makuun ja rakenteeseen. Halutessasi voit kokeilla korvata siirapin tavallisella tai fariinisokerilla.
Eläkkeellä oleva sokerileipuri
2 vuotta sitten
Rapeita tuli,suola lisää sitä ominaisuutta! Leipominen ruisjauhoilla,sopii vehnäallergikolle.
Lissukka
2 vuotta sitten
Hyviä pipareita tuli maultaan, mutta leipoessa jouduin käyttämään ruisjauhoja ja taikina oli kyllä tosi vaikea kaulita. Tarttui pöytään aika lailla
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Epätietoinen, pahoittelut puuttuvasta tiedosta. Oikea mittayksikkö on 4 1/2 dl ruisjauhoa. Päivitämme reseptiä.
Epätietoinen
3 vuotta sitten
4 1/2 ruisjauhoa? Mikä on mittayksikkö?
Salie
9 vuotta sitten
Tosi hyvä resepti. Leivonnassa voi käyttää ruisjauhoja ja onnistuu kyllä. Siksi sopii myös vehnäallergisellekin.