Valmista paahdettu tomaattikastike erillisen ohjeen mukaan.
Valmista pizzataikina: Ota ensin 1/4 dl vettä sivuun ja sekoita siihen suola. Liuota hiiva loppuun vesimäärään.
Mittaa vehnäjauhot taikinakulhoon ja kaada joukkoon veteen liuotettu hiiva. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia. Lisää sitten suolavesi ja jatka vaivaamista, kunnes vesi on sekoittunut taikinaan. Lisää lopuksi öljy ja jatka vaivaamista, kunnes taikina on sileää ja kimmoisaa.
Nostata taikinaa liinan alla noin 1 tunti.
Taikinan kohotessa valmistele täytteet: Poista makkaroista kuoret ja viipaloi makkarat. Leikkaa munakoisot pitkittäin neljään osaan ja viipaloi ne. Paahda munakoisopaloja pannulla tilkassa öljyssä hetken.
Valuta paprikat ja leikkaa hieman pienemmiksi. Raasta juusto ja revi basilikat.
Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi (noin 25x30 cm).
Levitä tomaattikastiketta ohuelti taikinapalojen keskelle pitkittäin, noin kolmasosan kokoiselle alueelle leveydeltään. Levitä tomaattikastikkeen päälle makkarat, munakoisot, paprikat ja juustoraaste sekä basilika.
Leikkaa taikinaosiot sivuilta parin sentin suikaleiksi. Nosta suikaleet täytteiden päälle keskelle ristikkäin vuorotellen molemmin puolin.
Siirrä pitkot varovasti leivinpaperin päälle pellille.
Paista uunissa 250 asteessa noin 15 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Oli kokeilemisen arvoinen. Teen varmasti toistekin.
sekavaa
8 vuotta sitten
Onko yksi "annos" pizzapohjaa siis puolikas taikina, josta tulee kaksi pitkoa. Vai kokonainen taikina, josta tulee kaksi pitkoa? Vähän sekavaa kun välillä puhutaan annoksista, välillä kappaleista ja välillä pellillisistä. Ja siis ilmeisesti yhdestä reseptistä pizzapohjaa tulee 12 kpl pieniä pyöreitä pizzoja, vai 6? Sitten pizzapohjaohjeessa puhutaan esipaistamisesta, mutta teidän videoissa ette esipaista pizzapohjia. Huoh.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
sekavaa, pahoittelen, että resepti ei ole ollut riittävän selkeä. Pizzapitkoon tarvitaan 1 annos pizzataikinaa, eli kokonainen taikina. Taikina jaetaan kohotuksen jälkeen kahteen osaan, jonka jälkeen jatketaan pizzapitkon ohjeen mukaan. Pikkupizzoja taikinasta tulee 6 kpl.
Mimma
8 vuotta sitten
Hei, missä on ne erilliset ohjeet pizzapohjaan ja kastikkeeseen?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Mimma, ohjeet löydät reseptihausta. Tässä vielä suorat linkit:
https://www.k-ruoka.fi/reseptit/nopea-italialainen-pizzapohja
https://www.k-ruoka.fi/reseptit/paahdettu-tomaattikastike
m
8 vuotta sitten
kaikki tarvittavat reseptit samaan ohjeeseen. EI mitään erillisiä ohjeita:(