Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Ota porsaan sisäfilee jääkaapista huoneenlämpöön noin tunti ennen kypsentämistä.
Pane filee uunivuokaan ja mausta suolalla sekä pippurilla. Kypsennä 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes fileen sisälämpötila on noin 70 astetta.
Anna fileen levätä folioon käärittynä hetken aikaa ennen viipalointia.
Puhdista sienet ja viipaloi ne. Hienonna sipuli. Kuullota sipulia rasvassa, lisää sienet ja paista 2–3 minuuttia. Lisää ruokakerma, paloiteltu vuohenjuusto ja mausteet. Anna kiehahtaa. Tarjoa lisäksi perunoita ja salaattia.
Vinkki! Porsaan sisäfileen voit kypsentää myös viipaloituna pannussa paistaen. Kastike sopii myös broilerin- tai naudanlihalle ja lohelle.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.