Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Leikkaa leipään ristikko siten, että viillot yltävät lähes leivän pohjaan saakka. Nosta leipä alumiinifolion päälle uunipellille.
Sulata voi ja hienonna valkosipuli sekä persilja. Sekoita ne keskenään. Levitä seos leivän vakoihin lusikan avulla.
Lisää vakoihin myös juustoraaste ja kääri leipä alumiinifolioon.
Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia. Poista folio ja jatka paistamista vielä noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja leivän pinta rapeutunut.
Valuta leivän päälle paistamisen jälkeen hieman hunajaa. Nosta lämmin leipä tarjolle kokonaisena, josta jokainen voi "nyhtäistä" palan. Sopii vaikkapa iltapalaksi tai illanistujaisiin.
Nyhtöleipä onnistuu parhaiten jo hieman kuivahtaneesta leivästä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tämä menee jatkoon! Unohdin raasteen joten raastoin tavallista kermajuustoa ja se varmaan vei makua. Seuraavalla kerralla taidetaan kokeilla persiljan sijasta basilikaa. Suosittelen!
Mummo jengi
7 kuukautta sitten
Tämä resepti oli täydellinen ja maku aivan fantastinen ja oli helppo valmistaa ja nopea
Asiansa Tuntija (eli asiantuntija)
1 vuosi sitten
Fazer maalaisleipä pohjana. Resepti onnistui hyvin, leipä oli keskeltä pehmeä ja maukas ja leivän kuori oli rapea. Tosi hyvää oli, valkosipulia itse lisäisin hiukan enemmän, mutta tämäkin määrä riitti hyvin. Annan 8.7/10. Oikein hyvää, kannattaa kokeilla. :)
Käkriäinen
1 vuosi sitten
Tuore maalaisleipä pohjana. Yllättävän hyvää! Hunaja sopii hyvin. Tehdään uudestaankin.
Sanni
1 vuosi sitten
Olipa hauska resepti, koko perhe tykkäsi😍 Parranon kanssa maistuu aina uudetkin kokeilut