Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna piparkakut monitoimikoneessa ja sekoita joukkoon sulatettu, jäähtynyt rasva. Kiinnitä irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjan päälle muovikelmu. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja siirrä vuoka jääkaappiin.
Hienonna jäiset puolukat monitoimikoneessa, jätä hieman puolukoita koristeeksi. Vaahdota kerma. Sekoita keskenään rahka, ranskankerma, sokeri, vanilliinisokeri, kermavaahto ja puolukkarouhe. Kaada seos vuokaan. Anna tortun jäätyä pakastimessa ainakin yön yli.
Hienonna puolukkakastiketta varten jäiset puolukat monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon vesi ja sokeri. Tarjoa kastike esimerkiksi lasikannusta. Puolukkakastike säilyy jääkaapissa pari kolme päivää.
Ota puolukkatorttu huoneenlämpöön noin tunti ennen tarjoilua. Irrota torttu vuoasta ja siirrä tarjoiluvadille. Koristele puolukoilla. Puolukanpunainen rahkatorttu saa olla tarjottaessa hieman kohmeinen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.