Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sulata rasva ja lisää se jäähtyneenä muruihin koneen käydessä. Vuoraa irtopohjaisen vuoan pohja (halkaisija 22–23 cm) leivinpaperilla kiinnittämällä paperi pohjan ja reunan väliin. Taputtele keksi-rasvaseos vuoan pohjalle paperin päälle ja hiukan myös reunoille ohueksi kerrokseksi. Nosta vuoka hetkeksi kylmään, jotta pohja kovettuu.
Pane liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään noin 10 minuutiksi. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Pese sitruunankuori huolellisesti harjalla ja kuumalla vedellä ja raasta keltainen pintakerros kauttaaltaan. Purista sitruunasta mehu ja kaada pieneen kasariin. Sekoita rahka tai juusto, sokeri, vanilliinisokeri ja sitruunankuori. Kuumenna sitruunamehutilkka kiehuvaksi. Puserra liivatelehdet vedestä ja sekoita mehuun, kunnes ne liukenevat. Älä päästä seosta kiehumaan. Sekoita liivate-sitruunaseos juuston joukkoon. Lisää kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos vuokaan ja tasoita pinta. Nosta vuoka kylmään hyytymään vähintään 4 tunniksi.
Irrota torttu vuoan reunoista varovasti veitsellä ja nosta se tarjoiluvadille. Peitä tortun pinta kauden tuoreilla marjoilla ja hedelmillä. Halutessasi juhlavan tortun voit kiillottaa marjat sivelemällä niiden pintaan hyytelösokerista pakkauksen ohjeen mukaan keitettyä kiillettä.
Vinkki! Tortun voi valmistaa ilman monitoimikonettakin. Paloittele keksit esimerkiksi tilavaan kaksinkertaiseen muovipussiin ja hienonna keksit muruiksi vaikkapa lihanuijalla naputtelemalla ja kaulimalla pussin päältä. Sulan rasvan voit lisätä suoraan pussiin ja käyttää pussia sekoitusastiana, jolloin säästyy tiskiäkin. Kerman voi lisätä myös vatkaamatta, jolloin saat hiukan matalamman ja tiiviimmän juustokerroksen.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.