Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
Hienonna keksit monitoimikoneessa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjalle, jonka reunat on voideltu.
Sekoita täytteen ainekset tukevalla kierrevatkaimella ja kaada seos vuokaan.
Mittaa sulaneet puolukat (1 dl) ja sokeri kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella. Lusikoi puolukkasose laikuiksi kakun pinnalle. Tee pintaan marmorointi tai sydänkuvioita: vedä viillot laikkujen keskeltä pitämällä cocktailtikkua pystysuorassa.
Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Aseta vuoan alle folio, jotta kakkuvuoasta valuva rasva ei sotke uunia.
Jätä kakku jäähtymään sammutettuun uuniin noin tunniksi uuninluukku raollaan. Tämän jälkeen irrota kakun reunat vuoasta varovasti veitsellä. Anna kakun jäähtyä huoneenlämpöiseksi ennen jääkaappiin siirtämistä ja poista kakku vuoasta vasta täysin kylmänä. Näin voit ehkäistä kakun pinnan halkeilemisen jäähtymisen aikana.
Soseuta sulat puolukat (3 dl) ja glögi sauvasekoittimella. Kaada seos ja sokeri kattilaan ja keitä kastikkeeksi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.