Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (Ø 24 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele vuoan reunat.
Hienonna keksit monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella hienoksi muruksi. Sulata voi ja sekoita se murun joukkoon. Painele keksimuru irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille, niin että 3/4 osaa reunoista peittyy. Tasoita reunat.
Sekoita kulhossa tuorejuusto, crème fraîche, kerma, kananmunat, sokeri, maissitärkkelys ja kinuski eli dulce de leche. Lisää puolukat käännellen.
Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja tasoita pinta.
Kypsennä 175 asteessa uunin alatasolla noin tunti. Sammuta uuni ja jätä kakku jäähtymään uuniin noin tunniksi uuninluukku raollaan. Tämä vähentää kakun pinnan halkeamista.
Irrota kakun reunat vuoan reunoista varovasti pienellä veitsellä, mutta jätä kakku vuokaan. Siirrä kakku jääkaappiin vasta, kun se on täysin jäähtynyt. Anna kakun vetäytyä kylmässä vähintään neljä tuntia.
Irrota kakku vuoasta vadille. Levitä sen päälle loppu notkistettu kinuski eli dulce de leche ja koristele lopuilla puolukoilla.
Voit maustaa keksipohjan kardemummalla tai kanelilla (1/2 tl).
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kakku onnistui täydellisesti, todella hyvää ! Helppo ohje ja selkeät ohjeet! Kiitos tästä , teen ehdottomasti tätä jatkossakin.
Kasvain
2 kuukautta sitten
Järkyttävä sokeripommi, rasvat ym. ravintoköyhät päälle
Kyllä on terveellistä ihanaa herkkua, jota ilman ei voi olla
Armi
2 kuukautta sitten
Valmistusohjeet ovat liian epämääräiset, kakku uunissa, saa nähdä mitä tulee…
Tämä määrä keksimurua ei riitä tuon kokoisen vuuan reunoille millään!
Lissu
3 kuukautta sitten
Todella hyvää❣️
Tarski
4 kuukautta sitten
Mielettömän hyvä,
ohje puuttui
4 kuukautta sitten
Miten dulce notkistetaan? Mikrossako?
Risto
5 kuukautta sitten
Ohjeessa sanotaan, että puolukat lisätään täytteeseen käännellen. Tästä voisi olettaa, että täyte on paksuhkoa, mutta ainakin minulla täytteestä tuli hyvin löysää. Jähmettynee uunissa. Selkeä ohjehan tämäkin on, onnistunee hyvin.
V
11 kuukautta sitten
Yksinkertainen resepti, josta tulee hyvää juustokakkua. Helppo tehdä jääkaappiin esim. edellisenä päivänä ja lisätä loput kinuskista ja puolukasta juuri ennen tarjoilua.
Jos ei löydy sopivaa konetta keksien hienontamiseen (kuten minulla), voi keksit laittaa muovipussiin ja murskata kaulimella. Täytteestä tuli ohjeen mukaisesti sekoittaessa löysää, eikä se vaatinut tasoittamista, mutta se kyllä kiinteytyy uunissa tunnin sisään.
Jos jotain muutosta voisi toivoa, niin keksipohjan maustamisvinkin (kardemumma/kaneli) voisi nostaa ylemmäs. Jäi itsellä huomaamatta reseptin lopusta, kun vain seurasi ohjetta.
Kakkumummo
1 vuosi sitten
Ihan paras juustokakku
L
1 vuosi sitten
Pelkkiä kehuja tuli kun perheelle tein joulun jälkkäriksi 😋
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Jelotar, puolukoita ei tarvitse erikseen sulattaa.
Jelotar
1 vuosi sitten
Sulatetaanko ja valutetaanko puolukat ennen taikinaan laittamista vai laitetaanko jäisinä?
ARSKA
1 vuosi sitten
En pitänyt täytteestä, enkä päällisestä.
M. T.
1 vuosi sitten
Ihana resepti. Laitoin digestiivikeksejä kun ei löytynyt kaurakeksejä.
Sokerin ja Maizenan jätin pois ja korvasin yhdellä kananmunalla lisää. Makeutta löytyy Dulcessa.
Camila
1 vuosi sitten
Mainio kakku! Se on hyvää jopa espanjalaisten ainesosien kanssa. Ainoa asia on, että 220 grammaa keksejä ei riitä pinnalle, siksi laitan enemmän. Mutta kaikki muu on ihan 😍 (Tämä on viides kerta, kun teen sen).
Mummo
1 vuosi sitten
Tosi ihana kakku!
Tarski
1 vuosi sitten
Todella hyvää ja helppo tehdä vieraat tykkäsi ja meni viimestä murua myöten!
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Jossu, kakun pakastamista ei ole testattu K-Koekeittiöllä, mutta halutessaan näin voi tehdä. Kakku kannattaa koristella vasta sulatuksen jälkeen.
Jossu
2 vuotta sitten
Voiko kakun pakastaa?
Päivikki
2 vuotta sitten
Miten ihmeessä kekseistä riittää noin korkeiksi reunoiksi?? Vaikka laitoin tosi ohuen pohjan, reunoissa tuli niin matalat, että täytteet ylitti keksireunukset 😔
Epätietoinen
2 vuotta sitten
Missä ohjeet, miten tehdä
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Epätietoinen, valmistusohjeet löytyvät Valmistus-kohdan alta.
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Kinuski, ohje on testattu käyttämällä kananmunaa eikä sitä valitettavasti voi jättää kokonaisuudesta pois.
Kinuski
2 vuotta sitten
Voisiko kanamunan korvata jollain?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
L, kermaa ei vatkata ennen taikinaan sekoittamista.
L
2 vuotta sitten
Vatkataanko kerma ennen kun sekoitetaan taikinaan?
Heidi
2 vuotta sitten
Ohjeen mukaan tehtynä ei kyllä tarvinnu täytettä mitenkään tasoitella kun oli niin vetelää, jos jotain olisi pitänyt vatkata olisi se hyvä ohjeessa mainita. Kakku uunissa, joten lopputuloksesta ei tietoa.
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
EM, reseptiä ei ole testattu tavallisella kinuskikastikkeella. Halutessasi voit kokeilla ainesosan korvaamista.
EM
2 vuotta sitten
Voisiko maitotiivisteen korvata tavallisella kinuskikastikkeella jota myydään 2 dl pakkauksissa?
P.Lukka
2 vuotta sitten
Kannattaa antaa kakun vetäytyä kylmässä yön yli. Maku paranee entisestään!