Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Hienonna piparkakut monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon vehnäjauhot sekä sulatettu voi. Painele seos öljytyn rengasvuoan (tilavuus 2l) pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen ainekset sähkövatkaimella tai tukevalla kierrevatkaimella. Kaada seos vuokaan.
Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 50 minuuttia. Anna jäähtyä sen aikaa, ettei vuoka enää tunnu kuumalta. Irrota kakun reunat vuoan reunoista varovasti veitsellä, mutta jätä kakku vuokaan. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin.
Anna kakun vetäytyä muutaman tunnin ajan tai mielellään yön yli. Kumoa kakku vasta täysin jäähtyneenä. Jätä kumottu kakku hetkeksi huoneenlämpöön ennen vuoan irrottamista, jolloin se irtoaa helpommin. (Kakun irrottaminen vaatii hieman kärsivällisyyttä, mutta onnistuu veitsen avulla sekä kopauttamalla vuokaa varovasti.)
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Onnistui täydellisesti. Ei mitään ongelmaa vuuasta irtoamisessa. Annoin myös vetäytyä päivän kylmässä. Raikas jouluinen kakku.
amako21
2 vuotta sitten
Voisiko tämän tehdä piparkakkutaikinasta?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
amako21, valitettavasti reseptiä ei ole testattu piparkakkutaikinalla.
Tosi hyvä ohje
6 vuotta sitten
Hyvä ja toimiva ohje. Lopputulos herkkua. Kannattaa punnita rasvan määrä, kun se on täsmälleen oikea, "taikina seoksella" helppo vuorata kakkuvuoka.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
toivotaan, harmillista kuulla ettei kakku ole onnistunut. Täytettä ei kuuluisi jäädä suurta määrää yli. Välitän palautteesi tiedoksi resepteistä vastaaville henkilöille.
toivotaan
8 vuotta sitten
Täytettä jäi hirveeesti yli,kun ei kai ollut tarkoitus kaataa täytettä yli piparitaikinan.....
Videossa ei näytetty vehnäjauhojen lisäystä ollenkaan piparivoimössöön ?
Olen pettynyt. Toivottavasti on edes syötävää....uunissa vielä.
Suski
8 vuotta sitten
Tämä oli oikein maistuvaa, jouluista mutta silti raikasta. En tehnyt ohjeen mukaista keksipohjaa vaan Paraisten pipariohjeella taikinan minkä yritin mahdollisimman hyvin saada rengasvuoan reunoille. Sitten vaan täyte mukaan (johon lisäsin vähän jauhettua pomeranssinkuorta) ja uuniin. Annoin kakun vetäytyä päivän kylmässä. Kakku irtosi hyvin vuoasta, kun sitä hetken lämmitti vesihauteessa. Koristeeksi sulaa suklaata, pipareita ja tomusokeria. Nam!
Miltsi
8 vuotta sitten
Voiko tehdä silikonivuoassa?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Miltsi, valitettavasti kakkua ei ole testattu silikonivuoassa, joten emme osaa varmuudella sanoa, miten se toimii.
Hellu
8 vuotta sitten
Hei
Miksei videolla näytetty kumoamista, minusta se olisi aika olennainen osa tämän kakun valmistusta.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Hellu, valitettavasti videoilla joudutaan välillä jättämään osa työvaiheista pois. Välitän palautteesi tiedoksi eteenpäin.
paavola
9 vuotta sitten
sairaan hyvää
Tanj
9 vuotta sitten
Millä voisin korvata täytteeseen tulevan Maitzenan?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hei Tanj, resepti on testattu K-Koekeittiöllä ohjeen mukaan. Maizenan voi halutessan kokeilla korvata esim. perunajauhoilla.
Paljon leiponut
9 vuotta sitten
Keksipohja ei pysynyt rengasvuoan reunoilla ollenkaan. Ei tarttunut vuokaan ollenkaan, jäi käsiin kiinni. Kokeilin kahteen eri vuokaan turhaan. Lopulta päätin laittaa irtopohjavuokaan pohjan ja täytteen siihen päälle. Paistoaika oli sama ja uunin lämpötila. Maistui ihan hyvältä kuitenkin. En ymmärrä miten pohjan saa pysymään reunoilla.
anni
9 vuotta sitten
Ei ollut toimiva resepti. Keksipohja juuttui vuoan pohjaan ja kumotessa ainoastaan 1/3 kakkua lösähti vuoasta pois. Täyte jäi myös löysäksi. Ehkä annoin olla liian vähän aikaa uunissa (tunnin oli), mutta toisaalta pinta tummui jo. Valitettavasti roskiin meni.
Muse
9 vuotta sitten
Minulle on aina epäselvää, kun ohjeessa on paisto ala- tai ylätasolla. Säädetäänkö uuni myös niille tasoille vai keskitasolla? Jospa nyt selviää tämäkin minulle :)
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Muse, kiitos kysymyksestäsi. Jos ohjeessa ei erikseen neuvota säätämään uunia ala- tai ylälämmölle, säädetään uuni tavallisesti paistolle ja tuote vain laitetaan paistumaan ilmoitetulle korkeudelle. Esimerkiksi tässä ohjeessa uuni siis lämmitetään tavallisesti 175 asteeseen ja kakku asetetaan uuniin paistumaan alimmalle tasolle.
Teija
9 vuotta sitten
Voiko tämän pakastaa?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Teija, kakun voi kyllä pakastaa, mutta sen rakenne saattaa jonkin verran kärsiä pakastuksen aikana.
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Tumpelo -65, pahoittelut, että resepti on ollut epäselvä. Reseptissä tarkoitetaan, että kakku saa vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli ennen kumoamista.
Tumpelo -65
9 vuotta sitten
Ohjeen kohdat 3 ja 4 ovat hiukan ristiriidassa. 3 :Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja siirrä jääkaappiin. 4: Anna kakun vetäytyä...Kumoa kakku vasta täysin jäähtyneenä...Sehän on ollut jo jääkaapissa! Vai ymmärränkö jonkin kohdan väärin??
Nam
9 vuotta sitten
Voisiko tämän tehdä myös pyöreässä kakkuvuuassa?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
nam, resepti on testattu rengasvuoalla. Pyöreässä kakkuvuoassa kakusta ei tule samanlaista ja myös raaka-ainesuhteet sekä kypsennysaika voivat olla erilaisia.
Leipoja 2016
9 vuotta sitten
Voiko upside down -juustokakun pakastaa?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Sara, Leipoja 2016 ja muut, kakun voi kyllä pakastaa, mutta sen rakenne saattaa jonkin verran kärsiä pakastuksen aikana.
Sara
9 vuotta sitten
Hei! Voiko tämän kakun myös pakastaa?
g
9 vuotta sitten
Hei! Millaisessa rengasvuoassa kakku on tehty? Miten saa piparkakkumurut myös pohjalle ei vaan pelkästään reunoille ja päälle?
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hei g, kakku on tehty 2 L rengasvuoassa. K-Koekeittiöllä testatussa ohjeessa piparkakkumurut on laitettu vain reunoille ja päälle.