Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita vehnäjauhot, hiutaleet, sokeri ja leivinjauhe kulhossa. Lisää sulatettu margariini ja muna. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja levitä voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille.
Levitä päälle puolukat. Sekoita 1 rkl sokeria ja 1/2 tl kanelia keskenään. Ripottele seos puolukoiden päälle.
Sekoita ranskankerma, maito, muna ja sokeri kulhossa. Kaada seos piirakan päälle.
Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 30 minuuttia.
Vinkki! Ranskankerman ja maidon tilalla voi käyttää 2 dl kermaviiliä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.