Ranskalaiset vohvelit syntyvät, kun makeissa täytteissä on muun muassa voita ja sokeria. Ole varovainen täytettä levittäessäsi, kypsät vohvelit ovat hauraita.
Aseta leikkuuterä monitoimikoneeseen. Paloittele kylmä voi ja lisää vehnäjauhot kulhoon. Käynnistä kone ja anna käydä, kunnes seos on murumaista. Lisää kylmä kerma ja anna koneen käydä edelleen, kunnes taikina on tasaista. Nosta taikina kulhosta ja pane se esimerkiksi muovipussissa jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Valmista sillä välin täyte. Vatkaa pehmeä voi ja tomusokeri vaaleaksi vaahdoksi. Mausta vanilliinisokerilla.
Kauli jäähtynyt taikina ohueksi, noin 2 mm:n levyksi jauhotetulla pöydällä. Ripottele ohut kerros sokeria pinnalle. Leikkaa terävällä veitsellä tai taikinapyörällä 2–3 x 2–3 cm:n neliöitä. Nosta palat leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
Paista 250-asteisessa uunissa vaalean ruskeiksi, noin 4 minuuttia. Anna jäähtyä.
Levitä täytettä vohveleiden väliin. Käsittele kypsiä paloja varovasti, koska ne ovat erittäin hauraita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.